Syö lautanen tyhjäksi!

Mä en varmasti oo ainut, jolle on opetettu että lautanen tulee syödä tyhjäksi, varsinkin silloin jos on ite ottanut sen ruoan siihen. Jostain luin, että tämä ennen niin yleinen käytäntö lautasen pakollisesta tyhjentämisestä on johtanut siihen, ettei kylläisyyden tunnetta opita tunnistamaan.


Mä oon vaihtanut itelleni käyttöön kokoa pienemmän lautasen. Oon myös vuoden alusta lähtien ruvennut preppaamaan ruoat reseptien mukaisiin valmiisiin annoksiin jääkaappiin. Oon vähän ihmetellyt suht reiluja eroja annosten kokojen välillä, mutta en oo miettinyt asiaa sen suuremmin.

Eilen kuitenkin kun tyhjensin pakasterasiasta annoksen lautaselle niin se näytti valtavalta. Samaa ruokaa olin jo syönyt kolmena päivänä saman kokoiset annokset, mutta eilen vasta pysähdyin miettimään sitä määrää. Kun sitä ruokamäärää ajatuksella funtsi, niin ei mikään ihme, että tällä viikolla on lounaan jälkeen aina vähän väsyttänyt! Eilen päädyin kaapimaan lautaselta puolet ruoasta takaisin pakasterasiaan.

Tänään kun teen seuraavien päivien ruoat valmiiksi täytyy koota omat annokset lautasen kautta ennen purkittamista eikä luottaa sokeasti reseptin antamaan annosmäärään. Törmäsin tämmöiseen "nyrkkisääntöön", joka vaikuttaa käyttökelpoiselta:

https://www.maikkimarjaniemi.fi/sopiva-annoskoko-keskivertonaisen-nakokulmasta/
https://www.maikkimarjaniemi.fi/sopiva-annoskoko-keskivertonaisen-nakokulmasta/

Vielä ei tunnu siltä, että viitsisin lähteä ruokia säännöllisesti punnitsemaan. Se voi olla kyllä myöhemmin edessä, mutta löytyyköhän jostain valmiina tietoa kuinka paljon minkäkin ruoka-aineen sopiva annoskoko on?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Varhaisultra

Mittauspäivä nro 12

Ensimmäinen neuvola