Ä L Ä M E - E L Ä M Ä

Äiti on joutunut takaisin sairaalaan ja tällä kertaa ihan eristyksiin. Nyt olivat ottaneet myös koronatestin ja se oli näyttänyt positiivista. Keuhkot muutenkin syövän runtelemat, siihen lisäksi keuhkokuume ja kaiken huipuksi vielä korona. 😔 Toivon mukaan me ei saatu tartuntaa viikonloppuna kyläillessä. Ollaan tähän saakka onnellisesti vältytty kyseiseltä kulkutaudilta, eikä muutenkaan olla juurikaan kipeenä. Näin yrittäjänä kun ei oikein voi ilmoittaa pomolle, ettei pääse töihin. Pakolliset hommat on hoidettava vaikka pää kainalossa.

Maanantai Puolen tunnin kävelylenkki Tiistai Jumppapallotuokio 30 min Keskiviikko Puolen tunnin kävelylenkki Torstai Zumba 30 min + kävelylenkki 30 min Perjantai Uinti 500m + kävelylenkki 30 min Lauantai Venyttely 15 min Sunnuntai Puolen tunnin kävelylenkki Perjantain uinnista ei ole dataa, kun mun ranneke ei ole veteen suunniteltu. Kyllä puuskututti, ei helpolla tullut 500 metriä täyteen. Useemman tauon taktiikalla mentiin! 😂 Perjantain kävelylenkillä ranneke ei pystynyt lukemaan sykettä koko aikaa, sillä nappasin rannekkeen laturista ennen lenkille lähtöä ja pistin ajatuksissani oikeaan käteen. Oikea ranne on kuitenkin kapeampi kuin vasen, joten ranneke pääsi pyörimään vähän liikaa. Vasen rannekin on tosin sen verran kaventunut, että kohta saa ottaa yhden palan rannekkeen ympäryksestä pois (mulla on semmonen rannekellon rannekeosan tyylinen, kun silikoninen hiertää eikä ne oo mulla kestänyt ehjinä kuin vuoden). Näiden liikuntatuokioiden lisäksi sunnuntaina ranneke tunnisti automaatt

  26.2. Oikea käsivarsi 42 cm (-2 cm) Vasen käsivarsi 42 cm (-2 cm) Rinta 121 cm (-8 cm) Vyötärö 119 cm (-4 cm) Lantio  129 cm (-5 cm) Oikea reisi  66 cm (-4 cm) Vasen reisi 66 cm (-3 cm) Paino 94 kg (-4 kg) Suluissa oleva edistys kertoo muutoksen 5.2. otettuihin aloitusmittoihin verrattuna. Käsivarret kutistuivat viime viikosta sentin kumpikin, rinnan ympäryksestä lähti viikon aikana kolme senttiä. Vyötäröstä katosi viikossa kolme senttiä! 🥳 Lantiosta hävisi sentti ja oikeasta reidestä sentti. Vasemman reiden mitta ei muuttunut mihinkään. 

Käytiin mun vanhempia moikkaamassa. Äitikin oli sairaalasta passitettu takaisin kotiin. Itse hän oli vähän epäileväinen kotiutuksen suhteen, mutta lääkäri oli vakuuttanut ettei tukehtumisvaaraa ole. Toisin sanoen sairaala oli niin täynnä, että kaikki joilla henki kulkee edes jotenkuten heitetään pihalle. Äiti näytti huomattavasti sairaammalta kun noin kuukausi sitten, toki keuhkokuume varmasti vaikuttaa asiaan myös. Nukkumisesta ei tahdo tulla mitään, kun ei löydy sopivaa asentoa, missä henki kulkisi. Syömäänkin joutuu pakottamaan itsensä, ruokahalu on entistä enemmän kadoksissa. Muutenkin hän oli todella apaattinen, ei lainkaan oma itsensä. Kotimatka meni enemmän ja vähemmän kyyneleet silmissä. Onneksi ei tarvinnut vierailla sairaalassa. Niin itsekkäältä kuin se kuulostaakin, niin toivon että en ehdi vierailemaan saattokodissa ollenkaan. Äiti aikoo olla kotona mahdollisimman pitkään kotisairaanhoidon turvin, muttei halua kuolla kotona.

Käytiin tänään ulkona syömässä. Paikaksi valikoitui kiinalaisen ravintolan lounasbuffa. Vähän etukäteen jännitin miten mahtaa homma luonnistua. Saanko hillittyä ajatuksen siitä, että ruokaa pitää vetää "koko rahan edestä" ja santsata pari ylimääräistä kertaa, ihan vaan varmuuden vuoksi. Omasta mielestäni pärjäsin varsin mallikelpoisesti. Käytin alkuruokalautasta (kuten kotonakin), joten pelkkä lautasen koko asetti jo rajoituksia ruoan määrälle. Santsaamassa kävin toki myös, mutta kohtalaisen pienen annoksen. Fritattuja ruokia ja sushia maistoin vähän miehen lautaselta. Jälkkäripöydästä valikoin jäätelöä ja lisäksi maistelin muita herkkuja isännän kanssa samalta lautaselta. Ei tullut ähky eikä toisaalta kyllä jäänyt nälkäkään vaikka maha ei ihan täynnä ollutkaan, joten tämä perusteella sanoisin, että määrät pysyivät sopivina. Käytiin tänään myös uimassa ja ostettiin kymmenen kerran kortit. Tarkoitus ois käydä kerran viikossa uimahallissa ja kesällä sitten säännöllisesti polski

En oikeastaan edes tiedä, miksi nyt on niin vahva tunne siitä, että saan pudotettua painoa menestyksekkäästi ja kilot tulevat myös pysymään poissa. Koitin pohtia onko nyt jotain uutta motivaattoria, joka edellisellä kerralla on puuttunut ja jonka ansiosta olo tuntuu varmalta onnistumisen suhteen. Edellisen kerran aloitin laihduttamisen vuoden 2021 alussa. Se uuden vuoden lupaus kesti nippanappa helmikuulle. Silloinkin lisäsin liikuntaa ja jätin herkut syömättä, mutta annoskokoja en pienentänyt. Paino tippui vähän, mutta ei omasta mielestäni tarpeeksi nopeasti. Vaivihkaa unohdin koko ajatuksen. Näin jälkeen päin ajateltuna mulla ei ollut tuolloin kunnollista motivaatiota kasassa, vaan ryhdyin hommaan koska niin "kuuluu" tehdä. Viimeisen tupakan poltin 1.1.2020, joten luonnollisesti painonpudotus on se seuraava projekti (siitä oon muuten ylpeä, ettei röökaamisen lopetuksen myötä tullut kovin paljoa lisäkiloja, eli tupakan tilalle ei missään vaiheessa onneksi tullut herkut). Tup

Ajattelin, että jonkinmoiset palkinnot tässä painonpudotusmatkan varrella voisivat tuoda lisämotivaatiota. Ruokaan liittyvät jutut tipautin saman tien pois. Ravintolassa käynti tuntuu itsestäni tosi kornilta palkinnolta kun juhlistaa pudonnutta painoa. 🙈 Sen lisäksi ruoan ajatteliminen palkintona ei kuulosta hyvältä, etenkään näin tunnesyömiseen sortuvan näkökulmasta. Tän vuoden teema on omaan hyvinvointiin panostaminen. Hammaslääkäriinkin oon sanu varattua ajan vihdoin hävettävän monen vuoden tauon jälkeen. Instassa kun kysyin vinkkejä palkinnoiksi ehdotettiin kasvohoitoa ja hierontaa useammankin kerran. Niinpä ajattelin "tuhlata" rahaa itseni hemmotteluun aina kun paino alkaa uudella kympillä. Oon aika huono käyttämään rahaa itseeni, etenkin tämmösiin ei-niin-pakollisiin juttuihin, mutta täytyy vaan asennoitua niin, että oon todellakin ansainnut ne! Mietin vielä pitäisikö keksiä muutama välipalkinto lisää, sillä kyllähän ne BMI-luokkien tippumisetkin on merkittäviä virstan

Viikon päällimmäisenä tunteena on ollut suru ja mieli on tehnyt suklaata harva se päivä. Voin kuitenkin olla ylpeä kahdesta asiasta: en sortunut tunnesyömiseen ja pidin kiinni itselleni antamasta lupauksesta harrastaa jotakin liikuntaa joka päivä. Viime viikon liikuntatuokiot ovat: Maanantai Puolen tunnin kävelylenkki Tiistai Puolen tunnin kävelylenkki Keskiviikko Noin vartin pyöriminen selättimellä fiilis oli niin surkea, etten jaksanut edes lenkille lähteä, joten kaivoin pitkästä aikaa selättimen esiin vaatehuoneesta Torstai Yhteensä tunnin verran zumbaa fiilis huomattavasti parempi ja suht hyvät yöunet nukuttuna jaksaa kummasti paremmin! Perjantai Puolen tunnin kävelylenkki Lauantai 45 minuuttia joogaa testasin joogaa ekaa kertaa ikinä, menee kyllä ehdottomasti jatkoon! Sunnuntai Puolen tunnin kävelylenkki Saas nähdä miten käy tän viikon suunnitelmien, voi olla ettei hikijumppaa tee taaskaan kovin paljoa mieli harrastaa. Tarkoitus olisi käydä perjantaina uimahallissa pitkästä aikaa.

19.2. Oikea käsivarsi 43 cm (-1 cm) Vasen käsivarsi  43 cm (-1 cm) Rinta  124 cm (- 5cm) Vyötärö  122 cm (-1 cm) Lantio  130 cm (-4 cm) Oikea reisi 67 cm (-3 cm) Vasen reisi 66 cm (-3 cm) Paino 95 kg (-3 kg) Suluissa oleva edistys kertoo muutoksen 5.2. otettuihin aloitusmittoihin verrattuna. Kaikki muut lukemat pieneni viime viikosta paitsi vyötärön ympärys, joka pysyi samana. Kiloja karisi viime viikosta kaksi, vaikka pelkäsin osan lounasannoksista olleen liian suuria. Välipalat tosin oli osana päivistä vähän kevyempiä, kun ei ollut yhtään nälkä. 

Viikko sitten äiti soitti ja sanoi, että sytostaattihoidoista huolimatta syöpä on levinnyt miltei koko keuhkoihin. Sytostaateilla tavoiteltiin lisää elinaikaa, mutta ne eivät tepsineet toivotulla tavalla eikä syövän leviäminen hidastunut. Alku viikko meni huonosti nukkuen ja alakuloisissa fiiliksissä. Liikuntasuunnitelmat eivät toteutuneet kuten olin ajatellut, mutta siitä päätöksestä että teen joka päivä edes jotakin en lipsunut! Torstaina oli jo vähän helpompaa, iso kiitos edellisen yön onnistuneiden unien. Ja pikku hiljaa prosessoitujen uutisten. Perjantaina äiti soitti tarkistaakseen mun sotun, että se meni varmasti oikein kun hän täytteli edunsaajien tietoja. Puhuminen kuulosti hirmu hankalalta ja hengästyneeltä, ehkä jopa aavistuksen pahemmalta kuin aiemman keuhkosyöpä leikkauksen jälkeen jokunen vuosi sitten. Alkuviikosta vaivannut tunne siitä, että ehditäänköhän nähdä enää ikinä palasi oltuaan pari päivää poissa. Ensi viikolla meillä on pari päivää vapaata ja ollaan menossa sil

Mä en varmasti oo ainut, jolle on opetettu että lautanen tulee syödä tyhjäksi, varsinkin silloin jos on ite ottanut sen ruoan siihen. Jostain luin, että tämä ennen niin yleinen käytäntö lautasen pakollisesta tyhjentämisestä on johtanut siihen, ettei kylläisyyden tunnetta opita tunnistamaan. Mä oon vaihtanut itelleni käyttöön kokoa pienemmän lautasen. Oon myös vuoden alusta lähtien ruvennut preppaamaan ruoat reseptien mukaisiin valmiisiin annoksiin jääkaappiin. Oon vähän ihmetellyt suht reiluja eroja annosten kokojen välillä, mutta en oo miettinyt asiaa sen suuremmin. Eilen kuitenkin kun tyhjensin pakasterasiasta annoksen lautaselle niin se näytti valtavalta. Samaa ruokaa olin jo syönyt kolmena päivänä saman kokoiset annokset, mutta eilen vasta pysähdyin miettimään sitä määrää. Kun sitä ruokamäärää ajatuksella funtsi, niin ei mikään ihme, että tällä viikolla on lounaan jälkeen aina vähän väsyttänyt! Eilen päädyin kaapimaan lautaselta puolet ruoasta takaisin pakasterasiaan. Tänään kun te

Ystävänpäivän kunniaksi päätin, että pieni herkuttelu on sallittu. Mieli olisi tehnyt pyytää miestä tuomaan töistä tullessaan munkkeja, sipsiä ja suklaata. Oltaisiin helposti voitu syödä kaikki mainitut yhden illan aikana. Suurin syy herkkuhimoon löytynee viime aikojen huonosti nukutuista öistä. Aktiivisuusrannekkeen mukaan syvää  unta ei ole tullut pariin yöhön kuin yhteensä nelisen minuuttia, normaalisti kuitenkin nukun rannekkeen mukaan syvää unta parisen kymmentä minuuttia yössä. Ystävänpäivä oli nyt "hyvä" tekosyy herkuttelun sallimiseen. Mieskin on niin kiltti, että tuo mukisematta mitä vaan herkkuja pyydän. Sinänsä huono juttu, kun mahdollistaa "repsahdukset" liian helposti. Päädyin toivomaan vähän parempaa vaihtoehtoa eli jäätelöpakettia (ja porkkanoita). Isojen kulhollisten sijaan syötiin vain yhdet pingviinimitalliset eli pakastimeen jäi jätskiä vielä neljään maltillisen kokoiseen herkuttelukertaan. Mitään suurta morkkista ei tästä "repsahduksesta&quo

En oo vuosikausiin harrastanut vartavasten säännöllisesti liikuntaa. Päivittäin otetut askeleet ovat pääosin koostuneet hyötyliikunnasta. Nyt tavoitteellisen painonpudotuksen myötä on liikunta saatava luontevaksi osaksi arkea. Siispä lähdin liikkeelle ihan yksinkertaisesti päättämällä, että joka päivä pitää harrastaa jonkin sortin liikuntaa arkisen askelluksen lisäksi. Viime viikon liikuntasuoritukset aktiivisuusrannekkeen automaattisesti tunnistamana näyttivät tältä: Ekan painonpudotusviikon ohjelma tarkemmin näyttää tältä: Maanantai vähän reilu puolen tunnin venyttely Tiistai jumppapallolla hyppely tunnin ajan + vajaa puolen tunnin venyttely Keskiviikko 30 min zumba youtubesta 🥵 Torstai Puolen tunnin kävelylenkki Perjantai jumppapallolla hyppely 45 min  Lauantai 30 min venyttely Sunnuntai Puolen tunnin kävelylenkki Siispä tavoite jonkinsortin liikuntasuorituksesta joka päivä toteutui! 🏆Samalla tavoitteella lähdetään tähän viikkoon eli joka päivä edes vähän jotain.

Nyt on ensimmäinen viikko "virallista" painonpudotusta takana. Toiveet puntarin ja mittanauhan lukemien suhteen olivat eilen korkealla. Tulokset olivat (suluissa muutos aloitusmittaan verrattuna): Oikea käsivarsi  44 cm (+/-0) Vasen käsivarsi  44 cm (+/-0) Rinta  125 cm (-4 cm) Vyötärö  122 cm (-1 cm) Lantio 131 cm (-3 cm) Oikea reisi  68 cm (-2 cm) Vasen reisi 67 cm (-2 cm) Paino 97 kg (-1 kg) Painon suhteen vauhti on pysynyt samana kuin tammikuussa. 8.1. painoin 102 kg ja "virallisessa" aloituspunnituksessa neljä viikkoa myöhemmin eli 5.2. vaaka näytti 98 kg. Olisihan ne suuremmat erot tuntuneet paljon paremmilta, mutta pääasia että suunta oli alaspäin liki kaikissa mitatuissa arvoissa. Ainoastaan käsivarsien ympärys oli pysynyt samana. Suurin saavutus on kuitenkin se, että BMI luokka tipahti kilon mukana sairaalloisesta ylipainosta pykälän alemmas eli vaikeaan ylipainoon. Toki jos käytetään sitä uutta painoindeksiä, niin sitten vaikea ylipaino saavutetaan vasta k

Tänään käytiin miehen kanssa yhdessä puolen tunnin kävelyllä. Sykkeet pysyi aktiivisuusrannekkeen mukaan hyvällä tasolla rasvanpolttoa ajatellen (yksin torstain lenkillä käydessäni nousi sykkeet vähän turhan korkeiksi). Lenkin jälkeen oli huippu hyvä fiiis, eka viikko tavoitteellista painonpudotusta takana ja jokaisena päivänä oon saanut itteni liikkeelle. Hyvä minä! Sitten soi puhelin. Äiti soitti ja kertoi, että syöpä on levinnyt sytostaateista huolimatta niin rajusti, ettei hänellä ole enää paljoa elinaikaa jäljellä. Hyvä fiilis haihtui sen siliän tien ja nyt tekee mieli suklaata. Ihan tosi paljon. Vaikka eihän se mitään auttaisi loppujen lopuksi, mutta suussa sulava suklaa saisi ajatukset muualle edes hetkeksi. Kunnes morkkis syödyn levyn tai useamman jälkeen olisi suunnaton. Lienee tässä vaiheessa enää turhaa sanoa, mutta oon tunnesyöjä. Ollut jo pienestä pitäen. Suklaa, karkki, sipsit mikä vaan epäterveellinen herkku on tuonut lohtua aina koulupäivän jälkeen ja auttanut hetkeksi

Huomenna olisi punnitus ja mittauspäivä. Vähän tuntuu, että ajatus edistymisen seuraamisesta aiheuttaa perhosten lentelyä mahassa kipeiden vatsalihasten lomassa. Tää on nyt eka viikko, kun oon ottanut tavoitteeksi, että harrastan jonkin sorttista liikuntaa joka päivä. Maanantaina venyttelin puolisen tuntia, tiistaina hyppelin jumppapallolla tunnin webinaarin ajan, keskiviikkona zumbasin puolituntia, torstaina kävin puolen tunnin kävelyllä, perjantaina hyppelin jumppapallolla puolisen tuntia webinaaria kuunnellen, tänään venyttelin puolisen tuntia ja huomenna on suunnitelmissa käydä kävelyllä. Syömisien suhteen jatkoin tammikuussa aloitettua linjaa eli reseptien mukaisiin annoksiin jaettuna. Lisäksi oon syönyt kasviksia ja hedelmiä vapaasti. Oon koittanu syödä myös maltillisen kokoiset aamu- ja välipalat. Sekä keskittyä pureskeluun. Periaatteessa siis painon olisi pitänyt pudota, mutta silti jännittää onko niin oikeasti käynyt! 😬

Silmiini sattui parikin mainintaa siitä, että huolellinen pureskelu ja ylipäätään hitaasti syöminen auttavat muun muassa kylläisyyden tunteeseen. Mä kuulun niihin ihmisiin, jotka syövät reippaasti. En nyt ehkä varainaisesti hotki, mutta mun lautanen on  usein ekana tyhjä. Aloin nyt kiinnittämään enemmän huomiota paitsi siihen mitä ja kuinka paljon syön, mutta sen lisäksi keskityn nyt myös enemmän siihenkin miten syön. Luin jostain, että ruokaa tulisi pureskella 20-30 kertaa ennen nielaisua. Niinpä nyt lasken ruokaa jauhaessani vähintään sen kolmekymmentä puraisua ennen nielaisua. Tää tuntuu kyllä välillä niin tyhmältä, ettei tosikaan! 😅 Vaan jos näinkin helppo keino voisi osaltaan auttaa painonpudotuksessa, niin mikä jottei sitä kannattaisi tehdä.

  Tämän painonpudotusprojektin lähtötilanne lukujen valossa näyttää tältä: Oikea käsivarsi 44 cm Vasen käsivarsi 44 cm Rinta 129 cm Vyötärö 123 cm Lantio 134 cm Oikea reisi 70 cm Vasen reisi 69 cm Paino 98 kg Yleensä lienee tapana mittaukset tehdä kerran viikossa. Oon vähän kahen vaiheilla sen suhteen onko se liian usein. Mitä jos edistystä ei viikossa olekaan tapahtunut? Kuinka se mahtaa vaikuttaa muutoinkin niin liukkaasti lipettiin lähtevään motivaatioon?

Jouluostoksilla Jumbossa havahduin siihen, että vessakoppi oli todella ahdas! Tai ei se varmaan normaali kokoisesta ihmisestä tunnu ahtaalta, mutta näin isomman ahterin omaavasta kyseessä oli liian pieni vessa. Ilmeisesti meijän lähi prismassa on tilavammat kopit, sillä siellä ei oo samaa tunnetta tullut. Oloni oli lievästi sanottuna järkyttynyt. En selvästikään hahmoita sitä kuinka suureksi olen vuosien mittaan paisunut. En varsinaisesti välttele peiliin katsomista, mutta ei meillä kyllä oikeastaan koko vartaöopeilejä kotona olekaan. Joka viikko pinsetit kädessä kyllä nypin naamastani partakarvoja, mutta en peilaile muuten. Olen tiedostanut että mahani on iso, mutta niin on tissitkin. Seistessäni ja katsoessani varpaitani en siis näe itse mahaani ollenkaan. Tänään aion rohkaistua ja ottaa mittoja, niin saan sen karun lähtötilanteen selville. Kaipa sille puntarillekin pitäisi taas nousta, vaikka tuskin se lukema kovin paljoa on edellisestä kerrasta muuttunut. Tavoitteena on, ettei kaup

Otsikkokin sen kertoo, mihin se painonpudotus perustuu. Vaan se asian vieminen käytäntöön ei olekaan niin yksinkertaista. Mitä jos en tiedä paljonko kulutan? Olen myös lukenut jostain, että liian vähällä syömisellä kroppa menee säästöliekille eikä paino enää putoa. Luulisin kuitenkin, että mulla on liian isot annoskoot. Oon nyt tammikuusta lähtien tehnyt ruokaa enemmän reseptien mukaan ja ruoanvalmistuksen jälkeen jakanut satsin valmiiksi ohjeen mukaisiksi annoksiksi. Kokoan annokseni alkuruokalautaselle, jotta se näyttää suuremmalta ja veisi näin ollen nälän varmemmin. Ruoan kylkeen vielä kaali- tai porkkanaraastetta salaatiksi ja ruokajuomaksi iso lasillinen vettä. Tämän ruoka-annosten kokoon huomioon kiinnittämisen myötä jouluna tulleet pari kiloa ovat lähteneet. Nyt helmikuussa jatketaan samalla linjalla, mutta karsitaan herkkuja vähemmälle. Koko viime vuosi tuli syötyä vähän turhan paljon kaikkea hyvää ja nytkin joululta on jäänyt päälle miltei joka päiväinen makean syönti. Liikun

Ensimmäinen rahallinen panostus vauvahaaveen toteuttamiseksi on nyt tehty. Kovin montaa raskaustestiä en oo elämäni aikana tehnyt, joten niihin kuluneet rahat ei muodosta kovin merkittävää summaa. Tänään tilasin ekaa kertaa ikinä ovulaatiotestejä. Samaan tilaukseen nappasin myös vähän raskaustestejä, varmuuden vuoksi. Ovulaatiotestejä en oo tehnyt ikinä. En oo myöskään bongannu ittessäni juurikaan semmosia ovulaation merkkejä. Toki menkat kun jää aina sillon tällön tulematta, niin liekö ovulaatiokaan kovin säntillinen. Oikeestaan ainoa asia mitä oon raskautumisen eteen tehnyt on menkkojen ylös kirjaaminen parin vuoden ajan puhelimesta löytyneeseen health sovellukseen. Sovellus laskee kiertopäivien keskiarvon pohjalta ennustetun hedelmällisyysikkunan ja mahdollisen ovulaation. Sen mukaan on pyritty peittoa heiluttamaan. Niin ja toki se ehkäisykin on jätetty pois, kortsuja ei oo käytetty kesän 2013 jälkeen. Eli piakkoin 10 vuotta on menty sillä ajatuksella, että lapsi on tervetullut. E-p

Elokuussa 2022 juhlittiin miehen kanssa meidän 10-vuotis hääpäivää. Seuraavalla viikolla äitini soitti ja kertoi syövän uusiutuneen ja levinneen niin pahasti, ettei leikkaaminen ole mahdollista. Sytostaattihoidoilla pyritään lisäämään elinvuosia. Seuraavana päivänä jatkoin tyrnipuskien tyhjentämistä hämärtyneen näkökentän kanssa. Itkun syynä ei ollut tyrnin piikkien pistely, niihin ei juurikaan enää vuosien keruukokemuksen jälkeen edes kovin usein töki sormiaan. En oikeastaan tiedä olenko surullinen eniten siitä tiedosta, että äitini todennäköisin kuolinsyy on selvillä vai siitä, että hän pyyteli asiaa vuolaasti anteeksi. Äidilläni on ollut ensin rintasyöpä ja vuosien päästä siitä keuhkosyöpä, joka nyt sitten on levinnyt muun muassa munuaisiin. Surulliseksi tulen siitä, että hän syyttää itseään syöpien saamisesta. Eihän se vuosikymmenten tupakointi hyväksi ole, mutta ei se silti kuitenkaan automaattisesti syöpädiagnoosiin johda. Suunnattoman surullinen ajatus on myös se, että entä jos