Kyläilyreissu

Käytiin mun vanhempia moikkaamassa. Äitikin oli sairaalasta passitettu takaisin kotiin. Itse hän oli vähän epäileväinen kotiutuksen suhteen, mutta lääkäri oli vakuuttanut ettei tukehtumisvaaraa ole. Toisin sanoen sairaala oli niin täynnä, että kaikki joilla henki kulkee edes jotenkuten heitetään pihalle.

Äiti näytti huomattavasti sairaammalta kun noin kuukausi sitten, toki keuhkokuume varmasti vaikuttaa asiaan myös. Nukkumisesta ei tahdo tulla mitään, kun ei löydy sopivaa asentoa, missä henki kulkisi. Syömäänkin joutuu pakottamaan itsensä, ruokahalu on entistä enemmän kadoksissa. Muutenkin hän oli todella apaattinen, ei lainkaan oma itsensä.

Kotimatka meni enemmän ja vähemmän kyyneleet silmissä. Onneksi ei tarvinnut vierailla sairaalassa. Niin itsekkäältä kuin se kuulostaakin, niin toivon että en ehdi vierailemaan saattokodissa ollenkaan. Äiti aikoo olla kotona mahdollisimman pitkään kotisairaanhoidon turvin, muttei halua kuolla kotona.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Varhaisultra

Mittauspäivä nro 12

Ensimmäinen neuvola