En tunnista itseäni

Sunnuntaina oli vähän sen suuntaisia tuntemuksia, että menkat olisivat alkamassa. Vähän kyllä ihmetytti, nehän oli just helmikuun alussa. Vaan maanantaina alkoi vuoto, joten pakko se oli uskoa edellisen kierron olleen vain 26 päivää. Mullahan tosiaan kierron pituus on pyörinyt tupakoinnin lopettamisen jälkeen yleensä siinä jossain 40 päivän kieppeillä. Välillä jää yhet menkat välistä, jolloin kierto venyy sinne 80 päivän hujakoille. Silloin kuin vielä poltin meni hyvin usein monta kuukautta putkeen ilman menkkoja. Ihan äkkiseltään en muista onko mulla näin lyhyttä kiertoa koskaan ennen ollutkaan, ehkä silloin joskus 10-11 vuotiaana kun kuukautiset alkoivat?


Ihmeellisen lyhyeksi jääneen kuukautiskierron lisäksi ihmettelin eilen instankin puolella, kun mun olis tehny mieli 40 minuutin dace cardio treenin jälkeen lähteä vielä kävelylle. En kuitenkaan mennyt, sillä oltiin illalla menossa vielä uimaan. Ei kai sitä nyt kolmesti päivässä voi liikuntatuokiota viettää, kun se liikunnan lisääminen arkeen on alkanut niin vähän aikaa sitten!

Pitääkö olla huolissaan, jos ei tunnista itseään? 😅

Vaan ihan hyvähän se on, että tekee mieli liikkua. En muista että olisin aikuisiällä aiemmin innostunut, pikemminkin se on tuntunut aina pakkopullalta. Sen vuoksi päätinkin, että joka päivä jotain, niin saa luotua rutiineja. Jos liikuntaa pitäisi harrastaa vain pari kertaa viikossa, itseni tuntien lykkäisin sitä aina päivällä eteen päin ja pian koko liikunta unohtuisi kokonaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Varhaisultra

Uusi vaaka, uudet aloitusmitat

Mittauspäivä nro 12